What if?

Vaikka kansainvälinen politiikka ei suoraan vaikuta elämään Suomessa tai Laukaassa, on todettava, että globaalissa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Amerikasta lähtenyt vuoden 2008 talouskriisi on laskennallisesti aiheuttanut Laukaan kunnalle 72 miljoonan euron kustannukset kahdeksan vuoden aikana, kuten kuntataloutta koskevassa artikkelissa perustelen. Summa on noin 3800 euroa jokaista kuntalaista kohden. Kyseisiä tosiasioita tarkasteltessa ei paikallista päätöksentekoa voi irroittaa kansainvälisestä näkökulmasta.

Kansainväliset vaikutukset paikalliseen päätöksentekoon ovat niin merkittäviä, että kansainvälisen politiikan ja sen intressien tulisi kiinnostaa päätöksentekijöitä kaikilla politiikan tasoilla.

Toivon, että yhä useampi suomalainen kyseenalaistaa maailman tapahtumia ja tarkastelee niitä kriittisistä ja vaihtoehtoisista näkökulmista ja lähteistä. Kyseenalaistaminen luo vaihtoehtoisia näkökulmia ja herättää kysymyksiä tapahtumien taustalla vaikuttavista tekijöitä. Havainnoista on syytä tehdä omia perusteltuja johtopäätöksiä.

Alla yhdysvaltainen republikaanipuolueen poliitikko ja entinen kongressiedustaja Ron Paul kysyy läksijäispuheessaan Congressilta 13.2.2009 ”mitä jos” ja kyseenalaistaa Amerikan ulkopolitiikan linjauksia. Paul pyrki Yhdysvaltain presidentiksi vuoden 1988, 2008 ja 2012 vaaleissa.

 

 

Tervetuloa kannattajakseni tämän sivun vasemmasta yläkulmasta.
Saat tiedon tärkeistä tapahtumista ja kirjoitukista.
Emme spämmää, joten voit jättää tietosi turvallisin mielin.